12 vuotta HOIVANantajana ja ikäihmisten avustajana!

Jaana on ensimmäinen HOIVANantajamme! Hän on ollut mukana mahdollistamassa ikäihmisille mielekästä ja turvallista arkea heidän omaan kotiinsa vuoden 2009 alusta alkaen, jolloin ensimmäinen asiakkuutemme alkoi. Tänä vuonna 59-vuotias Jaana Grönqvist on ollut jo upeat 12 vuotta ikäihmistemme apuna! Haastattelimme Jaanaa ja pyysimme häntä kertomaan kokemuksistaan ja ajatuksistaan työstään Kotona Asuen Seniorihoivan HOIVANantajana.

Jaanan 10-vuotista työuraa juhlittiin pari vuotta sitten kakkukahvien merkeissä toimistollamme.

Mutta ensin tärkein kysymys, mitä HOIVANantaja tekee? Hän on ikäihmisten ”tukihenkilö”, heidän omassa kodissaan. Lyhyesti voisi sanoa; HOIVANantaja on arjen apuri auttaen ikäihmistä kaikissa arjen askareissa, hän on seuralainen ja parhaassa tapauksessa ystävä rinnalla. Hän mm. valmistaa ruokaa, auttaa kotitöissä ja henkilökohtaisissa asioissa, lähtee seuraksi ulkoilemaan ja asioille. Tekee melkeinpä mitä vain auttaakseen ikäihmistä asumaan itsenäisesti ja turvallisesti omassa kodissaan!

Jaana itse kuvaa työtään -”Työnkuvani on hyvin monipuolinen. Asiakkaista ja heidän tarpeistaan riippuen, työhöni kuuluu kaikenlaista avustamista kodinhoidollisista tehtävistä aina kevyempiin tehtäviin, kuten seuranpitoon ja saattoapuun kauppaan ja asioille”. Monenlaisia asioita tulee tehtyä ja Jaanan periaatteena onkin: ”Yritä kaikkea ainakin kerran”!

Mikä sai sitten Jaanan hakeutumaan HOIVANantajan tehtävään yli 12 vuotta sitten? ”Se on puhdas sattuma”, toteaa Jaana. Yli kahdeksan vuotta kotiäitinä neljän lapsen kanssa sai Jaanan miettimään tulevaisuuden työsuunnitelmia ja Edupolin Tehokkaasti työelämään-kurssilla osui hänen silmiinsä Kotona Asuen Seniorihoivan ilmoitus internettiä selatessa. ”Hetken mietittyäni laitoin hakemuksen vetämään”, kertoo Jaana.

Jaanan työvuosiin on mahtunut monenlaisia asiakkaita ja kokemuksia heidän kanssaan. ”Ensimmäinen asiakkaani oli aviopari; mies yli 90-vuotias muistisairas ja vähän nuorempi vaimo, joka oli saanut aivoinfarktin joitakin vuosia aiemmin. Pariskunta halusi huolehtia omasta elämänlaadustaan ja asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään, jolloin herra lastensa tuella maksoi palvelun itse. Tarjoamamme hoivapalvelu oli ikäihmisille ensimmäinen laatuaan Suomessa ja uudenlainen lisä vanhuspalvelualalla täydentämään verorahoilla rahoitettua kunnan tarjoamaa kotihoitoa. Vaimo menehtyi vuoden sisällä, mutta herran kanssa jatkoimme yhteensä 3,5 vuotta. Tehtäviini kuului monipuolista avustamista arjen askareissa joka arkipäivä vähintään kolmen tunnin verran. Autoin herraa mm. vaatehuollossa, valmistin ja tarjoilin ruokaa sekä ulkoilimme yhdessä kauppa-, pankki- ja kioskireissuja tehden”, muistelee Jaana.

Jaana on moniosaaja, jolta luonnistuu monenlaiset kotiyöt ikäihmisten kanssa.

Jaana on viihtynyt työssään hyvin ikäihmisten HOIVANantajana ja salaisuus pitkälle työuralle on selkeä: ”Yksikään päivä ei ole samanlainen, vaikka rutiineja on paljon”. Työn vaihtelevuus ja kohtaamiset erilaisten ikäihmisten kanssa on rikkaus, joka antaa paljon myös Jaanalle itselle ja on yksi syy haluun jatkaa työskentelyä vuosi toisensa jälkeen. Jaana kertoo, että hyviä (ja huonojakin) muistoja on vuosiin mahtunut paljon, samoin kuin hyvin mieleenpainuvia hetkiä. Jaana muistaa erityisesti erään rouvan, jonka HOIVANantajana hän sai olla. ”Rouva asui apumme turvin omassa kodissaan elämänsä loppuun saakka. Hän nukkui pois kotonaan sairastettuaan keuhkoahtaumatautia. Poismeno kaikessa surullisuudessaan oli kuitenkin kaunis ja rauhallinen hetki tyttären myös läsnäollessa. Se on sellainen hetki, jonka muistan aina”, kertoo Jaana.

Vanhuspalvelualalla sekoitetaan usein hoidollinen työ ja ei-hoidollinen hoivatyö keskenään. Kun esimerkiksi kunnan kotihoito tukee ikäihmisten kotona asumista lyhyillä kotihoitokäynneillään ja tuomalla hoidolliset- sekä sairaanhoidolliset peruspalvelut – kuten lääkkeiden antamiset – ikäihmisen kotiin, niin Kotona Asuen Seniorihoivan palvelu puolestaan tarjoaa kokonaisvaltaista ei-sairaanhoidollista hoivapalvelua ja seuranpitoa ikäihmisten arkeen, jossa kiirettä ei tunneta. Palvelu mahdollistaa ikäihmiselle mielekkään ja turvallisen asumisen omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Meillä on enemmän aikaa ja resursseja auttaa ikäihmisiä ja olla aidosti läsnä heidän arjessaan. Voimme tehdä aikaavievempiä asioita heidän kanssaan, kuunnella asiakasta ja pyrkiä toteuttamaan heidän toiveensa. Olemme seurana ja ystävänä rinnalla ja esimerkiksi haasteellisissa tilanteissa muistisairaan kanssa, voimme yrittää jotakin muuta keinoa hyvään lopputuloksen saavuttamiseksi, sen sijaan, että suoritamme vain nopeasti pakolliset asiat”, kertoo Jaana.

Parasta mitä ikäihmiset saavat Jaanan mukaan Kotona Asuen Seniorihoivan palvelusta on juuri HOIVANantajat ja heidän antama aito välittäminen, tuki ja turva ikäihmisten arkeen. ”Kaikki hoivanantajat, jotka tunnen tekevät tätä työtä suurella sydämellä”, toteaa Jaana.

Jaanalla ei ole kokemusta muista hoivapalveluyrityksistä, mutta hän on kuullut asiakkailta, että ”monet arvostavat Kotona Asuen Seniorihoivan palveluita paljon. Lisäksi luotettavuus on yksi iso tekijä, jota arvostetaan ja se on tärkeää ikäihmisten ja heidän omaistensa kanssa toimiessa”, jatkaa Jaana.

Kun Jaanalta kysytään minkälaisena hän näkee tulevaisuuden 10 – 20 vuoden päästä vanhuspalvelua-alalla ja minkälaista elämää ikäihmiset mahtavat viettää 2050-luvulla, Jaanalla on selkeä näkemys. ”Peilaten omaa ikääntymistä toivon, että kotiin saatavat palvelut monipuolistuisivat ja myös palveluasumiseen satsattaisiin kunnolla, ja siihen löytyisi erilaisia vaihtoehtoja. Toivottavasti valinnanmahdollisuudet kasvavat ja toivon kovasti, ettei kaikkea automatisoida, vaan ihminen olisi jatkossakin ihminen ihmiselle”.

Kiitämme Jaanaa upeista työvuosista ikäihmistemme HOIVANantajana ja toivotamme hänelle mukavia tulevia työvuosia ikäihmisten parissa!

– Kotona Asuen Seniorihoivan väki

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Mieluiten kotona loppuun asti

Viime aikoina tärkeintä käynneilläni Raijan luona on ollut ulkoilu, seura ja sanavaraston aktivointi jutustelun avulla. Hoivanantajan käynnit ovat aina kunniapaikalla seinäkalenterissa. Ruoanlaittoapua Raija ei ole nyt tarvinnut, kun ateriapalvelun tilaukseen on koronan johdosta lisätty yksi ateria.  

Lenkille lähtiessämme viemme roskat, ja jos ateriapalvelun toimitus on odotettavissa poissa ollessamme, varaamme kylmälaukun rappukäytävään. Raija harmittelee, että kerran hän oli unohtanut kylmälaukun. Onneksi naapuri oli ottanut ruoat vastaan. Kaiken lisäksi Raija oli odottanut turhaan lenkkikaveriaan tien laidassa. Kumpi lie sekoillut päivissä, sitä hän ei tiedä.  

Raija kertoo kohdanneensa kadulla usein kannustavia hymyjä kävellessään keppeineen rollaattoria käyttävän ystävänsä kanssa. Pitkä ikä, ystävysten yhteinen harrastus ja liikkumisen sinnikkyys – ne kai ihmisiä hymyilyttävät.

Nyt yhteislenkit tosin ovat harventuneet. Raija toteaa, ”ettei meinaa enää pysyä kaverinsa menossa mukana.”

Kun olemme lähdössä, toinen ystävä soittaa. Raija on vähällä kaatua, keskittyessään puhelimeen ja unohtaessaan tukeutua keppiin. Välillä hän vaikuttaa hieman aikaisempaa huterammalta ja hajamielisemmältä. Kun ystäväpiiriä kerran on, kannattaa pyytää aina joku mukaan kävelylle, eikä mennä yksin.

Kävellessään Raija muistelee toisen miehensä viimeisiä elinvuosia palvelutalossa, kotona ja sairaalassa. Palvelutalosta jäi kurjiakin muistoja. Raija kävi joka päivä miestään katsomassa ja puheli ainakin tunnin, vaikkei mies pystynytkään enää kunnolla puhumaan. Kerran puoliso oli vähällä jäädä ruoanjaossa ilman ateriaa. ”Olisi kamalaa joutua sellaiseen paikkaan. Toivoisin kyllä, että voisin asua kotona ihan loppuun asti. Että sieltä sitten kannettaisiin ulos”, Raija toteaa.  

Hyvät yhdessä 

Muistelu jatkuu, kun Raija esittelee sukulaisiaan makuuhuoneen seinälle ripustetusta pienten valokuvarykelmästä. Lämpimimmin hän puhuu tyttärestään ja edesmenneistä miehistään – hän kun on jäänyt leskeksi jo kahdesti. Raija kaivaa esille kaksi vihkikuvaa. ”Minä niin tykkään näistä, että mielelläni katselen ja näytän näitä muillekin”, hän kertoo. Ensimmäisessä Raija on vasta 18 ja sulhanen 19. En malta olla kommentoimatta kuvasta hehkuvaa onnea.

”Onnellisia sitä oltiin, mutta harmi vain, ettei sitä kestänyt kuin seitsemän vuotta”, Raija toteaa. ”Me oltiin niin hyvät yhdessä.”

Leukemia vei ensimmäisen aviomiehen jo nuorena. Raija arvelee, että olisi menehtynyt itsekin, ellei hänellä olisi ollut 6-vuotiasta pikkutyttöä ja työtä. Kuultuaan isän poismenosta tyttö oli kysynyt, saisiko hän tulla äidin viereen nukkumaan. Totta kai sai. Läheisyys toi lohtua molemmille. Yhteinen suru, siitä selviäminen ja elämän jatkaminen eteenpäin hitsasivat heistä tiiviin kokonaisuuden, tiimin, joka on pitänyt yhtä ja auttanut puolin ja toisin. ”Hän on ollut minulle aivan mahdottoman ihana tytär. Ja minä olen ollut hänelle oikein hyvä äiti”, Raija kiteyttää. Voiko kahden sukupolven lujaa ketjua kauniimmin kuvata?      

Hoivanantaja, Johanna