Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Kauneinta kukkaa etsimässä

Työvuoroni Annan luona alkaa taas yhteisestä kauppareissusta. Viipyilemme pitkään kukkahyllyjen väliköissä. Viime kerralla keskityimme elintarvikkeisiin ja remontin vuoksi mullistuneen kaupan ihmettelyyn. Nyt opin uuden ja suuren asian: Anna rakastaa kukkia. Niiden värisävyt ja vivahteiden yksilöllisyys kiehtovat häntä, vaikka ne onkin nostettava hyvin lähelle silmiä, jotta hän näkee kunnolla.

Olen uudenlaisen, mutta mieluisan haasteen edessä: kuvailen parhaani mukaan, mahdollisimman tarkasti erikoisia, lilan ja valkean kirjavia orkideoja, joiden terälehdissä risteilee verisuonimaisia kuvioita. Käymme läpi kaikki harvinaiset yksilöt koukeroineen ja valitsemme huolella kauneimman. Annan miniä saa sen pian syntymäpäivälahjaksi. Kaikessa mahdollisessa – joskus jopa yli voimiensa – Annaa auttavalle sydänystävälle valikoidaan ruukkuruusu, jolla myös on oma harvinaislaatuinen värinsä: sekä vaaleanpunaisia että valkoisia kukkia.

Itselleen Anna valitsee ”jos nyt vielä yhden” saintpaulian, edellisten lisäksi. Ehdottomasti tummanvioletin.

Kesäpihaosastolta mukaan pääsee kaksi tähtisilmää, kahdeksan pientä orvokkia ja multasäkki. On aika päästää parvekekukat ruukkuihinsa.

Terälehtien kertomaa

Kotona raivaamme keittiön ikkunalaudalta ja pöydältä tilaa uusille kukille. Satonsa luovuttaneet yrttiruukut joutavat pois, samoin jouluasetelmasta jäänyt, kuivakka minisypressi. Kannan nuutunutta vihreää biojätteeseen isolla kädellä. Jäljelle jää kymmenen kukkaa ja pari yrttiä. Lopuksi kastelen kaikki paikkansa ansainneet yksilöt ja istumme välipalalle. Anna jakaa rakkaimman saintpaulia-muistonsa. Se oli harvinainen hetki, jolloin hänen isosisko kutsui huoneeseensa.

”Tule katsomaan, miten nätisti saintpaulia kukkii”, sisko pyysi, ja yhdessä he ihastelivat ihmettä kirjoituspöydällä. Anna on maalannut muiston värisen saintpauliataulun lahjaksi edesmenneen siskonsa pojalle. Haaveissa on maalata toinen taulu toiselle pojalle. Edellisestä maalauskerrasta on jo parikymmentä vuotta, ja olen aistivinani hienoista rimakauhua. Pääsisinpä näkemään, miten teos alkaa hahmottua.

Välipalan jälkeen on multapuuhien vuoro. Lasitettu parveke on kansoitettu monenlaisilla ruukuilla, joista kahteen istutan orvokit ja tähtisilmät. Yhdistelmä on kaunis ja lämmittää kesäistä mieltä entisestään.

Nurkassa kurkottelee kärhö, joka minun silmiini näyttää syksyisine lehtineen menetetyltä tapaukselta. Anna kertoo siellä kuitenkin piilevän elämää ja ohjeistaa työntämään ruukkuun ravinnepuikon. Lopuksi kastelen mullan, ja jäämme odottamaan, milloin on aika. Ehkä jo ensi kerralla näkyy silmuja, kun iltapäivän aurinko tekee taikojaan.

Anna esittelee myös sitkeän, jo vuosia mukana kulkeneen ja parvekkeella talvehtineen aarteensa, mintun. Sen kuivuneita lehtiä murennellessa raikas tuoksu tuntuu maskinkin läpi. ”Yksi lehti mukin pohjalle ja kiehuvaa vettä päälle, niin oi miten ihanan teen siitä saa”, Anna hehkuttaa. Hän kuitenkin epäilee, ettei luottoystävä heräile enää uuteen kukoistukseen, sillä se ei ole saanut vähään aikaan lainkaan vettä. Onneksi tilalla versoo nyt paljon uutta. Kotimatkalla myhäilen, miten hienoa on auttaa pienissä asioissa, jotka tuovat niin valtavasti iloa, ja olla mukana seuraamassa kasvun aikoja.

Hoivanantaja, Johanna

Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Huh hellettä!

Tapaamme tänään helteisissä merkeissä. Tapaamisen aluksi huolehdin hyvin käsienpesusta ja desifionnista, puen kasvomaskin päälleni ja kerron Raijalle, että pidämme turvavälin tapaamisellamme. Tämä on nykyään uusi normaali! Aloitamme ruokailulla tällä kertaa. Viime kerralla suunnittelemamme lihakeitto vaihtuu uusiin perunoihin ja graaviloheen. Asunto on kuuma ja helle ei hellitä tänäänkään, joten Raijan tytär oli arvellut, että pidemmän kaavan mukaiset keitokset kuumentaisivat asuntoa liikaa.

Jatkamme kävelylenkille ja etsimme varjoisia reittejä, ettemme vallan paahdu. Täytyy muistaa juoda heti, kun palaamme reissulta. Raija näyttää autokatoksen, jossa sekä hänellä että naapuritalossa asuvalla rouvalla on paikka, vaikka kumpikaan ei autoa omistakaan. Vieraat saavat helposti autonsa parkkiin, senioriystävykset taas nauttivat varjoisasta lepopysäkistä.

Raijan ystävällä on tapana kurvata rollaattori parkkiin ja istahtaa sen istuimelle lepuuttamaan jalkojaan. Juttu luistaa. Hän houkuttelee Raijaakin ottamaan rollaattorin mukaan – jos ei muuten niin penkiksi. Raija ei vielä koe tarvitsevansa keppiä enempää tukea liikkumiseensa, eikä halua ottaa sitä riskiä, että rollaattori painaa ryhdin kumaraan. Jalatkin jaksavat toistaiseksi Raijan puolesta tunnista tuntiin kestävät lenkit ihan hyvin. Kävelylle Raija tahtoo aina, särki selkää tai ei. Kun varmistan, jaksaako hän, vastaus kuuluu: ”Pakko minun on päästä.”

Katoksen katonrajassa on vieretysten kolme linnunpesää. Raija kertoo, että keväällä siellä pääsi kuuntelemaan kunnon konserttia. Joskus lintuemo odotteli pitkäänkin ennen kuin lensi viemään matoa poikasilleen rupattelevien naisten lähdettyä. Ihanaa, leppoista menoa! hymyilen jälleen ystävysten arkiseikkailuille. Naiset soittelevat, kysyvät kuulumiset, ja jos molemmilla on hyvä vointi, tekevät treffit talon nurkalle. 

Sisällä täytän tuuletuslaitteen lokeroon kylmää vettä ja kylmäkallet. Johan viilentää tehokkaasti! Pöytäliinakin alkaa lepattaa. Laitteen ääreen on hyvä asettua tarkastamaan, että päivän lääkket on otettu oikein. Muutoksia on tehty taas. Lääkäri määräsi jo työvuosina aloitetun verenpainelääkkeen lopetettavaksi. Samalla kun uusi lääke oli tasannut sykettä, myös verenpaineet olivat laskeneet – ehkä liikaakin, Raija arvelee. 

”En minä ole mitään sen ihmeempiä temppuja tässä tehnyt, mutta on se nyt kumma, kun ei sydän asetu. Tämä väsymys on oikeastaan ainoa oire, jonka voinnissani huomaan”, Raija ihmettelee. Emme saa verenpainemittarista toivotunlaisia lukemia. Raija kertoo lapsenlapsensakin ihmetelleen isoja lukuja pulssin kohdalla, tunnustelleen kaulaa sekä rannetta ja todenneen, että eihän täällä tunnu pulssia ollenkaan! Laite sen vain jostakin löytää ja näyttää pumpulle isoja kierroksia. Vielä ei siis ole onnistuttu löytämään lääkkeiden toimivaa yhdistelmää ja annostusta.  

Sydän tuntuu huolettavan Raijaa nyt aiempaa enemmän, sillä hän kertoo katselevansa miehensä kuvaa olohuoneen pöydällä ja sanovansa: ”Kyllä minä täältä kohta tulen.” Ikävä on kova, ja elämä on jo antanut hänelle paljon. Vielä ollaan kuitenkin tiiviisti kiinni tässä hetkessä sekä tulevissa. Ihailen Raijan innostusta seurata maailman tapahtumia, joista Hesari pitää hänet ajan tasalla, lajitella tarkasti roskat, huolehtia kukista ja muistaa sukulaistensa syntymä- ja jopa nimipäiviä kortein sekä kukin. Pohdimme, montako kertaa ehdimme tavata kesätuurausteni merkeissä ja imuroisinko ensi kerralla, koska siivooja on lomalla. Onkohan Pariisissa lomailevalla sukulaisella yhtä kuuma kuin täällä, vieläköhän yllätyseroon päätynyt lapsenlapsi palaa yhteen rakkaansa kanssa ja saakohan naapuri kannettua paperinkeräykseen lehdet, joita Raija hänelle vie ne itse luettuaan? On ilo nähdä Raijan elämän pursuvan suunnittelua, arjen pieniä iloja ja mielenkiintoa hoitaa asioita – ja vielä suurempi ilo kokea niitä hänen kanssaan.

Hoivanantaja, Johanna 

Julkaistu

Kesänviettoa ikäihmisen silmin

Kesäkuu on lähtenyt käyntiin ja kesä on virallisesti täällä. Suvivirret on laulettu taas sadoissa kouluissa viikonloppuna ja lämpö lisääntyy päivä päivältä tuoden lopulta kesähelteet tullessaan. Luonto on vehreä ja kaunis, kukat kukkivat ja linnut laulavat iloisesti. Kesätuuli puhaltaa lempeästi ja järven rannalla tai metsäpolulla voi aistia kesän taikaa. Myös kesän ensimmäiset oman maan herkut ovat jo saatavilla; vihannekset, kasvikset ja marjat ja lisää herkkuja on luvassa pitkin kesää. Päivä on pisimillään, valoa riittää aikaisesta aamusta myöhään iltaan ja juhannus on jo ihan pian täällä. Tämä on varmasti suomalainen kesä!!

Miltä kesä tuntuu ikäihmisen silmin? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun vuosia on jo kertynyt? Nämä samat kesän tunnusmerkit ovat varmasti sekä nuoren että ikäihmisen mielestä ehdottomat ja tärkeä osa suomalaista kesää, mutta iäkkäämpänä niiden merkitys korostuu entisestään. Kun on kuunnellut ikäihmisten tarinoita huomaa, että hetkessä elämisen merkitys ja kyky nautiskella pienistä asioista on taito, jonka vanhempana taitaa paremmin. Ja kesällä tämä todellakin korostuu! Monille ikäihmisille on myös ehdottoman tärkeää saada viettää kesäpäivät omassa kodissa tai mennä kenties omalle mökille tai maalle kauaksi kaupungin hälinästä omiin tuttuihin ja rakkaisiin maisemiin nauttimaan kesän pienistä iloista ja merkityksellisistä hetkistä.

Mitä se hetkessä eläminen sitten oikein on….? Kesän lämpimät päivät houkuttelevat ulos, ja on mukava istuskella pihalla ja seurata sekä aistia kesän tunnelmaa. Lämpö tuntuu hartioilla ja selässä ja ehkäpä yhdestä vaatekerrasta voi luopua. Auringonsäteet osuvat poskille ja nenänpäähän ja se tuntuu hyvältä ja saa mielen piristymään. Tekee mieli istuttaa muutama kesäkukkanen ja alkaa seurata niiden ja muidenkin pihapiirin kasvien kasvua. Se on kuin elämän vertaiskuva. Ulkona ollessa tulee kiinnitettyä huomiota iloiseen lintujen lauluun, ympärillä lenteleviin perhosiin tai pihan poikki juoksevaan oravaan. Välillä voi käydä vähän kuopsuttelemassa maata tai kuljeskella pihalla ja tutustua uusin silmin miltä pihalla tänä kesänä näyttää. Sitten taas voi pysähtyä istumaan ja aistia kesän tunnelmaa. Elämä on tässä ja nyt.

Myös rakkaat sukulaiset ja läheiset ovat kovasti odotettuja vieraita, mikäli asuvat kauempana. Kaukana asuvat ystävät, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset tulevat vierailulle ja pääsee pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia kasvotusten läheisten kanssa ja ehkäpä saa seurata lasten riemukasta kesänviettoa.  Mikä olisikaan parempi tapa saada iloa ja energiaa omaan päivään, kun seurata pienten lasten aitoa iloa, innostusta ja menoa kesäpäivinä.

Toisaalta kesä voi tuoda mieleen myös haikeutta eletystä elämästä. Kesän ollessa kauneimmillaan ajatukset karkaavat monesti menneiden kesien muistoihin nuoruusvuosilta. Moni kesä on voinut olla rakkauden täyteinen ajanjakso puolison kanssa tai silloin on päässyt viettämään ne mielekkäimmät ja ikimuistoisimmat hetket perheen ja ystävien parissa, on tullut matkusteltua ja nautiskeltua elämästä. Ehkä sen vuoksi myös mieli halaajaa niin kovasti viettämään kesää lapsuuden ja nuoruuden maisemiin…. niin, että saisi edes pienen hetken ajatuksissaan elää taas ihania nuoruusvuosia. Jos vanhat kotipaikat ovat vielä olemassa ja sinne on mahdollista palata kesälomalla, silloin sinne kannattaa mennä nautiskelemaan! Ja vaikka muistot tuovat mieleen haikeutta, ehkä suruakin, ja saa tajuamaan elämän rajallisuuden – myös kiitollisuus ja onnellisuus eletystä hyvästä elämästä valtaavat mielen ja elämä tuntuu hyvältä juuri tässä ja nyt.

Toivotamme kaikille ikäihmisille oikein mukavaa ja leppoisaa kesää ja toivomme, että jokainen pääsee nauttimaan kesän tunnelmasta ja kokemaan kesän mukanaan tuomaa hyvää mieltä itselle parhaaksi sopivalla tavallaan.

Aurinkoista kesää!