Muistelu voi hoitaa mieltä

Aika kuluu ja kuluttaa, osan se myös kadottaa. Se hioo ja muovaa kuvaamme eletystä ja koetusta. Eri vuosikymmenet, vuodet ja erilaiset elämänvaiheet ovat kerroksia elämäntarinassamme. Milloin viimeksi antauduit muistojen virran vietäväksi ja seurailit, mitä kaikkea muistista pulpahteleekaan pintaan?

Muisteluiden kuuntelija, hänen esittämänsä kysymys, kertomistilanne ja mieliala voivat vaikuttaa siihen, miten kerromme tarinaamme. Joskus voi olla helpompaa kertoa menneistä kokemuksista ihmiselle, joka ei tiedä meistä ennalta juuri mitään. Jokaisella on valta ja vapaus valita, mitä kohtia elämäntaipaleestaan avaa, mikä taas saa jäädä mainitsematta.

Rakentavaa arvostusta

Hoivanantajat ovat asiakkaita kohdatessaan paraatipaikalla: vastassa on elämässä pitkälle ehtineitä, joskus jo lähes vuosisadan ajalta kokemuksia keränneitä konkareita. Muisteleminen ja omasta elämästä kertominen on ikääntyneelle tärkeä keino hahmottaa omaa kuljettua polkua. Kuulluksi tulemisen kokemus voi olla merkittävä osa oman ainutlaatuisen persoonansa ja elämänkokemuksensa arvostamista.

Menneisyys on kuin aarrearkku. Moni saattaa avata sitä esimerkiksi vanhojen valokuvien avulla. Kun kuuntelijana on joku, jolle asiat tulevat vastaan ensimmäistä kertaa, tarina saattaa herättää kysymyksiä ja avata näkökulmia, joita kertoja ei muuten tulisi ajatelleeksikaan. Usein muisteleminen myös tuo mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia. On yllättävää, innostavaa ja palkitsevaa pystyä kertomaan elävästi esimerkiksi tapahtumasta, jota ei ole tullut ajatelleeksi vuosikymmeniin.

Juurevia, tuoksuvia muistoja

Jos haluaa palata aivan elämän ensimmäisiin muistikuviin ja kokeilla, miten pitkälle muistin juuret ulottuvat, voi aloittaa miettimällä omaa kotia. Minkälaisten vanhempien kotiin synnyin? Oliko sisaruksia? Miten minua hoidettiin? Mikä oli lapsena lempileluni, minkälaisista kirjoista pidin?

Joskus esimerkiksi tuoksut voivat laukaista mielessämme voimakkaan kokemuksen: tässä on jotakin tuttua, tämän minä muistan lapsuudesta. Esimerkiksi vastapaistetun leivän tuoksu kaupan paistopisteellä nosti erään seniorin mieleen yllättäen elävän muiston äidin lauantaisista leipomispäivistä. Kun hän pienenä lettipäänä istui kotitalon portaisiin herkuttelemaan lämpimäisellä, jonka päällä voi suli, piti varoa, ettei vain sotkenut mankelointia odottavia lakanoita.

Myös makuelämyksiin liittyy yleensä vahvoja muistoja. Miten mainiolta maistuikaan salaa juotu kahvi öisessä keittiössä, kun oli pitkän illan odottanut isää kotiin iltavuorosta. Miten jännittävää olikaan maistaa lapsena ensimmäistä kertaa appelsiinia.

Monella tämän päivän ikäihmisellä on kokemus laajan suvun läsnäolosta elämässä. Perhe ei ehkä ollut läheskään yhtä pieni yksikkö kuin nykyisin. Vai olitko sinä juuri se, jonka suku olikin vieras ja kaukana, vaikka ikätovereilla oli tiiviisti ympärillään isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut? Kaukana asuvat sukulaiset saattoivat ottaa sukulaislapsia luokseen kesäksi tai sota-aikaan. Eräskin Helsingin pommituksia maaseudulle paennut seniorimme muistaa ihmetelleensä separaattorin veivaamista enojen luona.

Elämänkaari, eheä kokonaisuus

Elämästään kertoessaan voi vapaasti valita, mitä muistoja nostaa esiin. Joskus kuitenkin saattaa joko itse huomata tai kuulla huomautettavan, että jokin seikka toistuu ja korostuu muistelmissa. Se voi kiertää mielessä kehää ja puskea mukaan puheeseen, vaikka muistelun olisi aloittanut jostakin aivan muusta.

Kun pysähtyy miettimään omaa tapaansa muistella menneitä, saattaa huomata olevansa taipuvaisempi keskittymään ”huonoihin” kuin ”hyviin” muistoihin. ”Olinpa silloin yksinäinen. Eikä minulla silloinkaan oikein ollut ketään.” Jäikö jokin suru aikanaan surematta? Ehkä huolehdit liian monesta asiasta jo pienenä?

Muisteleminen voi olla myös masentavaa ja rikkovaa, mikäli jää ajatuksissaan katkeruuden, syyllisyyden tai jonkin muun ristiriitaiselta tuntuvan kokemuksen valtaan. On tärkeää kohdata myös vaikeat muistot, mutta pyrkiä yhdistelemään ja hyväksymään ne osaksi elämänkaarta.

Onneksi ikä avartaa näkökulmaa ja usein myös pienentää asioita. ”Huonojen” muistojen liepeiltä saattaa onnistua palauttamaan mieleen myös valoisampia vaiheita, kirkkaampaa kääntöpuolta. Aika voi ammentaa ymmärrystä ja myötätuntoa – niin itseä, läheisiään kuin olosuhteitakin kohtaan. ”Ei mikään ihme, että olin niin arka, kun aina piti mennä yksin ja joka paikkaan”, eräs seniori totesi muistojensa äärellä.

Selviytyjien kirjoissa

Ikääntyneelle voi olla hyvin tärkeä ja eheyttävä kokemus, kun löytää tavan ilmaista jonkin syvästi itseensä vaikuttaneen kokemuksen. Joskus vastoinkäymisille ja vaikeille vaiheille löytyy jälkikäteen myös merkityksiä. Muistelun merkeissä voi nousta esille varsinaisia selviytymistarinoita. Yhdessä voidaan hahmotella, miten muistot limittyvät yhtenäiseksi ketjuksi. Miten ne muodostavat eheän kokonaisuuden: oman, rikkaan elämänkaaren?

Tuo mielihyvää, kun oivaltaa ehtineensä kokea paljon, eläneensä pitkän ja kokonaisuudessaan hyvän elämän. ”Miten ihmeessä sainkin rahat riittämään?”, ”Oli se melkoista aikaa, mutta niin sitä vain jaksoin käydä kahdessa työssä”, ovat kohtaamamme ikäihmiset muistelleet. Kun vaikeat kokemukset onnistuu kohtaamaan, hyväksymään ja tarvittaessa antamaan anteeksi, kertomus niistä on kuin tilinpäätös: tämänkin läpi on tultu.

On hienoa muistaa myös yhteisiä ponnistuksia toisten auttamiseksi. Eräs seniorimme muisteli mielissään Lionsklubin toimintaa, jossa tapetoitiin vähävaraisen asuntoa, hankittiin nuorelle lahjakkaalle soittajalle tuuba ja järjestettiin tapahtumia, joiden tuotoilla tuettiin päihdekuntoutujia.

Minkälainen on sinun elämäntarinasi? Kerro tarinasi. Annetaan yhdessä aikaa muistelulle ja arvoa tarinallesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *