HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA – Alzheimer arjessa, osa 1: kuinka auttaa?

Alzheimerin tauti on muistisairaus, joka saa aikaan aivojen hermosolujen jatkuvan, hitaan tuhoutumisen. Aivoissa on siitä poikkeuksellisia hermosoluja, etteivät muut solut voi korvata tiettyihin toimintoihin erikoistuneita hermosoluja. Siksi hitaasti etenevä tuho alkaa näkyä ajattelussa, muistamisessa ja käyttäytymisessä.

Omassa työssäni hoivanantajana olen nähnyt miten muistisairauden tuomat haasteet tulevat pikku hiljaa osaksi arkea. Alkavan ja lievän Alzheimerin taudin vaikutukset muistiin ja kielellisiin kykyihin näkyvät jo hyvin pian arkisissa askareissa ja esimerkiksi Raijan kanssa työskennellessäni nämä muutokset ovat tulleet osaksi tapaamisiamme.

Oman hoivanantajakokemukseni kautta kirjoitan seuraavaksi muutaman blogitekstin, jossa käsittelen syvällisemmin Alzheimerin taudin mukanaan tuomia haasteita ja vinkkaan myös muutamia tapoja, joilla Alzheimeriin sairastunutta voi huomioida ja tukea arjessa.

Kuka muka kaikkea muistaa? 

Ensimerkkejä Alzheimerin tautiin sairastumisesta voi olla vaikeus muistaa asioita, mikä toisaalta kuuluu myös normaaleihin ikääntymisen vaikutuksiin. Minkä ikäinen ihminen tahansa voi unohtaa esimerkiksi harvoin tapaamansa henkilön nimen tai harvoin tarvitsemansa tavaran sijainnin, etenkin väsyneenä tai stressaantuneena. Ajoittaisen unohtelun tuttuus jo pitkältä ajalta saa Raijankin toisinaan pohtimaan, onko oikeastaan kyse mistään vakavammasta – kun ikääkin on kohta jo komeat 90 vuotta.  

”On tärkeää kuunnella, miltä Alzheimerin tautia sairastavasta tuntuu, ja osoittaa myötätuntoa, kun hän sanoittaa kokemustaan. Esineiden sekä muistikuvien katoileminen voi turhauttaa, suututtaa ja surettaa. Onhan kyse menettämisestä, luopumisesta, joten nämä ovat normaaleja tunnereaktioita”

Muistin huononeminen näkyy ensin yleensä lyhytkestoisen muistin heikentymisenä. Apua voi olla muisti-, kauppa- tai tehtävälistojen laatimisesta, kuvien käytöstä muistin tukena ja hoivanantajan tai ystävän hienovaraisista vihjeistä tai kysymyksistä, joiden avulla asian noutaminen muistista onnistuu. 

Väistelevät sanat 

Jossakin vaiheessa sairaus valtaa alaa myös sanoilta. Muistivaikeuksien jälkeen voi ilmetä vaikeus ymmärtää sanoja tai käyttää omassa ilmaisussaan oikeaa sanaa. Jo sairauden alkuvaiheessa olisi hyvä muutosten ja menetysten sijaan keskittyä pikemminkin jäljellä oleviin taitoihin, joihin aivojen hermosolut vielä hyvin kykenevät. Ajatteluun, muistamiseen, aistimiseen, viestimiseen ja päättelyyn liittyviä taitoja olisi hyvä ylläpitää ja harjoittaa, vaikkapa yhdessä hoivanantajan kanssa. 

Vaikka sanat antaisivat odotuttaa itseään, on tärkeää rohkaista ikäihmistä ilmaisemaan itseään. Nopea katkonaisten lauseiden täydentäminen on huono ratkaisu; on parempi odottaa hetki ja antaa puhujan haeskella haluamaansa sanaa – ei kuitenkaan liian pitkään, ettei tilanne aiheuta liiallista turhautumista.  

Joskus puhetta voi sujuvoittaa johdattelemalla keskustelua ikäihmiselle selvästi mieluisimpiin aiheisiin. Jos hankaluuksia tuntuu olevan sekä tuoreiden tapahtumien tai keskustelujen muistamisessa että niistä kertomisesta, juttu voi alkaa luistaa paremmin muistelujen parissa. Vuosikymmenten takaiset tunteet ja tunnelmat muotoutuvat joskus sanoiksi huomattavasti helpommin kuin eiliset. 

Hoivanantaja, Johanna   

Lähde: Patricia R. Callone, Connie Kudlacek, Barbara C. Vasiloff, Janaan Manternach, Roger A. Brumback (toim.): A Caregiver’s Guide to Alzheimer’s Disease: 300 Tips for Making Life Easier. 2006. 

Rakas Pappani – Tarina sinusta, kun et enää muistanutkaan palata kotiin

Tänään 21.9.2020 maailman Alzheimer päivänä haluan muistella hetken omaa rakasta Pappaani. Pappa asui isolla maatilalla luonnon keskellä. Hän oli jäänyt leskeksi vuosia sitten, mutta omasta kodista hän ei halunnut lähteä minnekään. Hän rakasti maalaismaisemaa, luontoa, rauhallisuutta ja kaikenlaista puuhastelua, sillä isolla maatilalla riitti tekemistä. Kesäisin hän käveli, pyöräili jopa kymmenien kilometrin lenkkejä, talvella hiihti ja ajoi potkurilla. Hän oli 80-vuotias teräspappa, muistan sanottaneen!

Mutta sitten kaikki muuttui yhdessä päivässä. Pappani ajoi polkupyörällä, kaatui ja lonkka murtui. Siitä alkoi alamäki. Ensin meni fyysinen kunto ja pian alkoi näkyä henkisen toimintakyvyn muutoksia. Muisti huononi ja huononi ja enää yksin asuminen ei onnistunutkaan. Onneksi oli omaiset – rakkaat tyttäret – jotka auttoivat ja palvelutalo, jossa Pappa asui osan ajasta, sillä yksin ei enää pärjännyt. Kuntouduttuaan Pappa liikkui rollaattorilla ja pääsi asumaan takaisin maatilalle omaan kotiin, aina kun joku oli siellä hänen kanssaan. Olihan se rakkain paikka Papalle.

Muistan aina erään kauniin kesäisen päivän, kun Pappa oli päättänyt lähteä lenkille vanhan tavan mukaan. Oli sovittu, että hän kävelee 200 metriä maatilalle vievän yksityistien päähän ja sieltä hän kääntyy takaisin. Mutta Pappa ei tullutkaan takaisin. Muistan sen valtavan huolen ja hädän, kun Pappaa ei enää löytynyt. Onneksi tätini oli nopeasti ymmärtänyt, että nyt ei kaikki ole hyvin ja osasi lähteä katsomaan kaikki ne läheiset paikat, mitkä olivat Papalle tuttuja tai hänen lenkkipolkujensa varrella. Pappa oli kävellyt pidemmän matkan, mennyt läheisen tien varressa olevaan autiotaloon ja istui siellä yksin hylätyssä, vanhassa, tyhjässä talossa. Kun Pappa löytyi viimein, kertoi hän ”tulleensa kotiin ja ihmetteli miksi muut eivät ole kotona vaan hän on yksin”… Voi rakas Pappani!

Muistisairaus vei Pappani muihin maailmoihin, todellisuus sekoittui menneisyyteen. Vaikka elämä oli välillä rankkaa, raskasta ja jopa hämmentävää, muistan, että onnellisuus ja iloisuus olivat silti voimakkaasti läsnä, onneksi! Pappa sai elää hyvän elämän muistisairaudesta huolimatta.

Tämän oman muisteloni myötä haluan toivottaa kaikille muistisairauden kanssa eläville; ikäihmisille, heidän läheisilleen, sekä hoivatyötä tekeville myötätuntoa, voimia, jaksamista, ymmärrystä, lempeyttä ja aurinkoa päiviinne. Pidetään muistisairaista ja itsestämme huolta.  

Myötätuntoista Alzheimer päivää!

-Anne